Eläimillä on arkkitehtuuria: majavat rakentavat padon ja muurahaiset keon. Ne toimivat jollain tapaa vaistojensa tai opittujen mallien kautta. Linnut rakentavat pesiä. Niiden ei tarvitse lukea käyttöohjeita. Oletettavasti myös ihmisellä on jokin kokoelma vaistoja joiden varassa hän toimii. Aivoissa fusiform gyrus toimii alueena, joka auttaa ihmisiä tunnistamaan kasvoja. Vauriot tällä alueella voivat johtaa prosopagnosiaan eli siihen ettei ihminen tunnista kasvoja. Toisaalta taas yliaktiivisuus alueella voi saada ihmisen hallusinoimaan kasvoja. Ihmisen taipumus tunnistaa kasvoja ja nähdä niitä myös paikoissa joissa niitä ei ole kuten se Jeesus-paahtoleipä tai mies kuussa on tärkeä piirre ihmisen kehityksessä. Tätä kutsutaan pareidoliaksi. Mutta tämä auttaa meitä myös ymmärtämään emojien, meemien ja symbolien merkitystä. Kasvot ovat ihmisille tärkeitä ja voisi ajatella, että koska yhteisöt ovat ihmisille tarpeellisia, myös kasvojen tunnistaminen on ollut ihmisen kehityksen historiassa tärkeää jotta ymmärretään kuka on oman heimon jäsen ja kuka ei kuulu joukkoon. Tästä voisi vetää sellaisen johtopäätöksen (mikä on aina vaarallista ilman tutkittua tietoa), että meillä on monia muitakin biologisia kaavoja tai tietynlainen käyttöjärjestelmä jolla käsittelemme asioita. Ajatukset ja havainnot saavat mielessämme tietyn muodon. Tuo käyttöjärjestelmä on kehittynyt ihmiseen ja toimii vaikkei ihmiselle opetettaisi edes asioita. Tuota ihmisen vaistokokoelmaa voi kutsua piilotajunnaksi, kollektiiviseksi piilotajunnaksi tai alitajunnaksi. Miten vain.

CG Jung käsittelee teoksessaan Symbolit –  Piilotajunnan kieli aihetta laajemmin. Koska vaistoja, unia, alitajuntaa, piilotajuntaa on vaikea tutkia, tulee asiaan suhtautua varauksella. Ja kun tutkitaan jotain kokeellista aihetta, luodaan termejä ja konsepteja rajoittamaan ja kuvaamaan asioita. Paljon jää tulkinnan varaan. On kuitenkin selvää, että meitä ajaa vietit ja tarpeet hyvin pitkälti. Nälkä, kiima, vessahätä.

Jung väittää kirjassaan, että tietyt symbolit kuvaisivat erilaisia asioita ja piilotajunnassa erilaiset tapahtumat tulisivat meille näkyviin symboleina, eikä selkeinä ja rationaalisina asioina. Tätä on vaikea todistaa ja ilmeisesti moderni psykologia nyrpistää nenäänsä juuri Jungin arkkityyppiajattelulle. Mutta tosiasia on, että musiikki ja runous ovat pitkälti symbolisia kuten myös moderni taide. Välillä näissä on jotakin joka kiehtoo meitä sen osuessa syvälle sisimpäämme. Ilman että voisimme täysin määritellä mikä sen perusteena on. Tämä tekee helpoksi uskoa Jungin ajatuksiin ja konsepteihin. Musiikin ja taiteen tenho ei ole rationaalista.

Ajatus siitä, että primitiiviset kulttuurit ovat eläneet enemmän vaistojen ja symboliikan äärellä on varmasti tosi. Tällaisesta elämästä on voinut jäädä mieleemme jotakin jäänteitä. Yhteiskunnan säännöt ja lait saavat meidät käyttäytymään järkevästi mutta saavat myös meidät demppaamaan primitiivistä toimintaamme. Jos nuo säännöt häviäisivät, olisi mahdollista että toimintamme raaistuisi kuten alueilla, joilla ei ole tällaisia sääntöjä. En tiedä. Mutta valtatyhjiöissä uskonnot ja ideologiat valtaavat tilaa.

Kaikki yhtä, kirja oli itsessään mielenkiintoinen ja stimuloi minun mieltäni. Ehkä sain kirjan lukemalla piilotajuntaani kerättyä symboleita, ja voin kommunikoida paremmin symboliikan kautta. Kirjan lukeminen oli aikamoista tervassa tarpomista sillä se vaati käyttämään jatkuvasti paljon mielikuvitusta. Ajatuksia se herätti myös paljon.