Dramaturgiakirja: Kaikki järjestyy aina
Tämä kirja muutti käsitykseni dramaturgiasta sekä antoi uutta ajateltavaa.
Nykydramaturgia ja nykyteatteri ei pakota seuraamaan juonta tai mitään rakennetta. Hyvä dramaturgia ei pidä pitää sisällään välttämättä mitään esityksen elementtejä. Voidaan poistaa yleisö, päähenkilö, näyttelijät ja juoni ilman, että dramaturgia puuttuisi.
On kiintoisaa sommitella kohtaukset. Se miten ne liittyvät toisiinsa sekä mitä jännitteitä niiden välissä syntyy, luo dramaturgian. Dramaturginen kompositio ei välttämättä enää seuraa mitään muotoa. Kompositio on lähellä musiikin säveltämistä ainakin siinä mielessä miten nuotit luovat keskenään jännitteen, ja sitä kautta suhteessa toisiinsa itse teoksen.
Kirjaa lukiessani koin saavani ymmärryksen minimalismin merkityksestä.
Elementtien vähentäminen lisää yleisön mielikuvituksen määrän lisääntymistä.
Toisaalta taas ylituotettu teos tehosteineen vähentää mielikuvitusta ja pakottaa yleisön immersiivisesti teoksen sisään. Tästä esimerkkinä uusi James Bond-elokuva on visuaalisesti erittäin hieno ja pitää sisällään runsaasti variaatiota, mutta mielestäni itse juoni jäi ontuvaksi. En ymmärtänyt miksi paha vastustaja käyttäytyi kuin käyttäytyi. Mikä on syy tähän kaikkeen?
Toisaalta Hytti Nro 6 oli äärimmäisen koskettava teos. Paljon odotuksiani parempi. Hytti Nro 6:ssa minimalismi ja hahmojen syvyys sekä dialogi ja alateksti tekivät tarinasta koskettavan. Pidän suurimpana syynä sitä, että niin paljon jäi oman mielikuvitukseni varaan. Minimalismi antaa yleisölle enemmän mahdollisuutta tulkita teosta oman elämänkokemuksensa perusteella.
Kirjan lukemisen jälkeen olen ymmärtänyt, että dramaturgia on asioiden sommittelua ajan suhteen. Ei sen enempää tai sitä vähempää. Dramaturgia on kaikkea, toisaalta ei mitään.
Kaikista mielenkiintoisin asenne dramaturgiaan löytyi kirjasta Katariina Nummisen teksistä “Dramaturginen prosessi leikkinä”, jossa Katariina kuvaa sitä miten asioiden merkityksen keksiminen ja sommitteleminen ovat itseasiassa leikkiä. Leikkiminen jaetaan teoksessa (Les Jeux et Les Hommes, Roger Caillos 1956) neljään leikkimisen lajiin: agon, alea, ilinx, mimicry. Agonia kuvaa kamppailua leikkinä tai peliä kuten urheilu, alea sattumaa (arpa), mimicry roolileikkiä ja ilinx huimausta. Nämä ovat kiehtovia tapoja ajatella dramaturgista sommittelua. Kun otetaan huomioon –mikäli teoksessa on päähenkilö– pitää teos sisällään ainakin vähintään henkilön sisäisen kamppailun ja tavoitteita. Toisaalta tavoitteiden toteutumisen estyminen on tärkeä osa mitä tahansa teosta.
Myös osallistava dramaturgia on ajatuksena sekä konseptina äärimmäisen kiintoisa. Protagonisti voikin olla yleisö ja muitakin rooleja voidaan vaihdella teoksen sisällä. Immersiivinen teatteri muuttaa asioita siten, että itse näytelmä muodostuukin yleisön jäsenen reaktion perusteella, ja vasta siten teoksen dramaturgia rakentuu.
Dramaturgin työroolikin voi vaihdella kovin paljoa aina näytelmäkirjailija-dramaturgista ohjaaja-dramaturgiin. Kuitenkin puhdas dramaturgi on ikään kuin konsultti, joka auttaa muita suoriutumaan tehtävistään. Dramaturgi on harmaa kardinaali tai harmaa eminenssi taiteessa, jolla ei ole täysin linjattua –kiveen hakattua– omaa rooliaan.
Suosittelen lukemaan kirjan. Se on erittäin kiintoisa ja uusia näkökulmia esiintuova teos, ainakin näin maallikolle. Kirja oli myös verrattain helppolukuinen, ainakin aiempiin dramaturgiaa koskeviin teoksiin verrattuna.
Sen löytää ilmaiseksi osoitteesta: