Kuuntelin kirjan äänikirjana Storytelistä.

Tämä oli viihteelliseen muotoon kirjoitettua tekstiä jota oli helppo kuunnella.

Fakta oli tarinallistettu selkeään ja hyvään muotoon. Asiat pureskeltuna siten ettei omalle tulkinnalle jäänyt paljoakaan sijaa. Hyvä näin.

Suurin oppi kirjasta oli se, että ihminen kokee toivon tunnetta kamppailun keskellä.

Kun olot paranevat, yhä pienemmät asiat tuntuvat isoilta ja häiritseviltä.

Tavoitteellista olisi rakentaa itsestään antihauras, eli sellainen joka vahvistuu kun elämä koettelee. Me kaikki koemme tuskaa.

Tuo kivusta poismeneminen ja mukavien asioiden kokeminen on juuri se joka tekee meistä ihmisiä. Se on suurintä ihmisyyttä.

Ilman kamppailuja ihminen kokee kuitenkin tyhjyyttä.

Haluamme itse olevan tärkeitä ja muille tärkeitä. Merkityksellisyys muodostuu juuri tuosta asiasta. Se on ristiriitaista. Parannamme omaa elämäämme ilman suureempaa ideologiaa.

Konsumerismi on loputun suo. Kipu, tuska ja kärsimys ovat osa ihmisyyttä. Eikä niitä voi saada kokonaan pois.

Onnea ei pidä jahdata. Pitäsi vain nauttia nykyhetkestä.

Kännykät pois.