Aloin ketodiettaamaan toukokuussa, aluksi energiat olivat verrattain vähissä. En jaksanut treenata. Työpäivän saaminen loppuun matalilla verensokereilla oli työlästä.

Ketoflunssan jälkeen olo koheni. Energiatasot rupesivat nousemaan korkeammalle. Join paljon vichyä ja elektrolyyttejä. Olo koheni. Tein paljon kävelylenkkejä ja painokin alkoi putoamaan. Kilo kilolta. Pitkiä kävelylenkkejä. Kilot olivat kertyneet salakavalasti kovan yrittäjästressin aikana.

Kun koronatilanne hellitti päätin aloittaa jälleen salilla käymisen. Halusin olla sellaisessa kunnossa että olisi kiva olla. Ja mieli kirkas, saisi nukuttua jne.

Taukoa olikin ollut jo puolitoista vuotta. Aktiivisen säännöllisesti kävin viimeksi joskus opiskeluaikoina, joitakin pätkiä valmistumisen jälkeen. 

Yrittäjyyden alun seurauksena stressi oli niin kokonaisvaltaista. Urheilusta ja järkevästä ruokailusta tuli lipsuttua pahemman kerran. Mutta näinhän se on. Kun selviytyminen on ensisijainen päämäärä, täytyy jotain jättää pois. Kaikkea tehtävää ei muutenkaan voisi tehdä. Kun on paljon lainaa, ei tiedä mitä tekee ja tekee lisäksi kuusi kliinistä työpäivää ja yrittäjyyden opettelu siihen päälle ei vain pysty tekemään kaikkea. Eikä pitäisikään.

Pitää miettiä asiat jotka tekee erinomaisesti, asiat jotka tekee välttävästi ja asiat jotka jättää kokonaan tekemättä. Eikä niitä kannata jälkeenpäin miettiä.

Avain on, että pyrkii aktiivisesti järjestämään tilanteen siten, että työn kuormittavuus ja lifestyle muuttuu. Vaikka yrittäjyydessä mennään monesti kuohusta kuohuun ja karikolta karikolle, niin selkeä muutos omassa fiiliksessä oli kun saatiin viime vuonna yritystoiminta selkeästi kannattavaksi. Siten, että omalla kliinisellä työllä ei ollut enää niin paljoa merkitystä kokonaisuuden kannalta. Ja tämä onkin jollain tavalla se yritystoiminnan palkinto.

Pystyy järjestämään omaa elämää ja vihdoin poimimaan riskinoton seurauksena kerättävänä olevat hedelmät. Pystyy tekemään tarvittaessa vähemmän töitä.

Mutta koska työssä on imua, on yritystoiminnan kehittäminen alati jatkuvaa.

Jokatapauksessa. Aloin heinäkuussa käymään kuntosalilla säännöllisesti ne kolme kertaa viikossa. Ja se alkoi tuntumaan hyvältä ja mielekkäältä. Rupesi tuntumaan, että saisin hommaan rutiinin. Otin netistä vain jonkin kolmijakoisen ohjelman. Tärkeintä minulle oli, että tulisi käytyä siellä säännöllisesti, ei niinkään kehitys tai mikään muu. Ja salilla käyminen on hyvä “rentoutumisosio” päivässä. Varsinkin kun suurin tavoite on kuunnella Musiikin lahja-ohjelmat läpi Mixcloudista. Se asettaa hyvän aikaperspektiivin. 

Ja koska aktiivisesta salitreenaamisesta on aikaa, niin kyllä ne voimatkin hiljalleen palautuvat. Tärkeintä on kuitenkin jatkaa painonpudottamista.

Ketodieetin aikana olen käynyt ottamassa verikokeita, jotta saisin seurattua, että kaikki veriarvot pysyvät viitearvoissa. Etenkin kolestori ja muut rasva-arvot. Ja hyvältä on näyttänyt. Olen käynyt myös asioita lääkärin kanssa läpi. Eikä ole oikein mitään mikä puhuisi ketodieetin lopettamisen puolesta: ruokahalu pysyy aisoissa ja olo on hyvä.

Vaikka en treenaamiseen suhtaudukaan kovin intohimoisesti, niin välillä tekniikka on mietityttänyt. Olin salilla tekemässä vipunostoja eteen kun viereeni tuli personal trainer, joka oli asiakkaan kanssa. Jotenkin valvovan silmän alle joutuminen kuumottaa. Joten mainitsin vitsillä asiasta, johon personal trainer vastasi, että varmaan kannattaisi tosiaan katsoa tuota tekniikkaa. Tällainen soimaaminen oli jotenkin hupaisaa. Toki ajattelin, että varmasti olisi hyvä kattoa homma kondikseen. 

Seuraavalla salikerralla mainitsin hänelle, että voisi jutella asiasta ja olen miettinyt sitä johon hän sanoi, että eikö kannattaisi tehdä asialle jotain eikä vain miettiä.

Varattiin aika. Minua jotenkin huvitutti totinen asenne. Ei siinä mitään.

Varsinainen tapaaminen osoittautui erittäin hupsuksi tilanteeksi. Hän kertoi minulle asioita joita olin aiemmin puhunut: ketodieetti ja treeniohjelma.

Kun hän aloitti kertomaan, että ketodiettaaminen on vaarallista ja sopii vain erittäin lihaville ihmisille, leivän pala voi lihottaa 2kg kun glykokeenivarastot täyttyy, ilman hiilihydraatteja ei oikein voi elää, rasva on sisäelimille vaarallista ja keho menee kaiken lisäksi säästöliekille. 

Pelon ilmapiiriä säesti vahva tupakan haju. Mietin ettei tämä voi olla todellista. Mutta meta-tasolla se oli erittäin hauskaa.

Olin samaan aikaan ällistynyt ja huvittunut, sillä Autobonus ja Pölynimurikauppiaat ovat kaksi hauskinta dokumenttia. Olen pitänyt camp-henkisestä meiningistä ja verkostomarkkinoijat ovat lähellä sydäntä. Ne ovat sellaisia hiukan traagisia hahmoja.

Jaksoin hetken väitellä glukoneogeneesistä ja maksasta, mutta opittuani new age-uskonnon myötä ettei sellaista minulla ole, luovutin.

Seuraavaksi alkoi soimaaminen treeniohjelmasta.

Seurasin kun hän kirjoitti paperille asioita, ajattelin että hän on varmaan kinesteettien.

Mutta kuinkas kävikään? Se oli DNA-henkinen paperi jolle oli piirretty ohjelma jossa ottaisin PT:n vuodeksi. Ja se olisi minun parhaaksi. Kieltäydyin johon hän vastasi, että jos otan vain pienimmän paketin niin hän ei voi tehdä minulle kaksijakoista ohjelmaa.

Tämä oli hupaisa käänne jo hauskaksi muuttuneeseen tilanteeseen.

Otin pienimmän paketin ja sitten nähdään mitä käy.

Uskon, että minulla on opittavaa kaikilta ihmisiltä kaikissa tilanteissa. Vähintään tapahtuvat asiat ovat parhaakseni ainakin siinä mielessä, että ne saa ajattelemaan asioita ja reagoimaan niihin. Epämiellyttävä käytös ja sosiaalinen epämukavuus tilanteissa voi johtaa johonkin hyvään. Tässä tilanteessa se johti siihen, että kävin ottamassa laajan verenkuvan synlabissa ja varasin ajan mahdollisesti parhaiten laihdutuksen päälle ymmärtävälle sisätautilääkärille.

Myyntitilanteessa minulle tuli vahvasti se tunne, että minua kohdellaan välineenä eikä päämääränä. Ihmiseen tulisi suhtautua aina ihmisenä ja asiakkaalta tulisi kysyä hänen oma mielipiteensä. Tämä oli hyvä opetus omaan työelämään. Vaikka koenkin ottavani potilaat huomioon, olisi varmasti tärkeää miettiä vielä, että miten ihmiset tulevat varmasti kuulluksi.

Jähtäväksi nää saanko vielä “liittymäasiat kuntoon”. Uskon että ainakin tekniikassa minulla on paljon opittavaa… siis saliliikkeissä.