Kuusikymmenluvun ajan mystiikka ja vesimiehen ajan pimeä puoli

No nyt. Tämän kirjan lukeminen kiinnosti minua paljon, sillä on kiehtovaa ymmärtää ne tekijät joista on ammennettu inspiraatiota taiteeseen yhtenä aikakautena. Ja mitkä ovat edelleen läsnä populaarikulttuurissa. Tajunnan alkemistit on kirjalle hyvä nimi, sillä se kuvaa tarkasti sitä miten uusia uskomuksia luotiin alkemistin tavoin yhdistelemällä erilaisia ainesosia ja aiempi uskomuksia uusiksi ideologioiksi. Toisaalta alkemistit seikkailivat tajunnan, alitajunnan sekä kokeellisen ryhmäkäyttäytymisen rajoilla koittaen löytää uusia ideoita ja ymmärrystä sekä koittivat näiden avulla luoda jotakin uutta.

Tajunnan alkemistit teos on mielenkiintoinen kuvaus ajasta, vesimiehen ajasta kun 1960-luvulla tuli koittaa kulta-aika ja ihmiskunnan tuli muuttua yhteisölliseksi. Tai tarkemmin vesimiehen ajasta tai kulta-ajasta joka ei milloinkaan saapunut.

Terminä tuo vesimiehen aika on astrologiasta irroitettu uususkonnollinen termi. 1960-luvulla okkultismi nousi populaarikulttuuriin ja aiempien sukupolvien kirjailijat kuten Herman Hesse, Aleister Crowley ja HP Lovecraft kokivat uuden kukoistuskautensa. Virtaukset etenkin yhdysvalloissa johtivat underground-piireissä mystiikan ja okkultismin suosioon. Yhtyeet kuten Beatles, David Bovie ja Rolling Stones ammensivat alakulttuurista sisältöä musiikkiinsa tuoden okkultismin valtavirran nähtäväksi. Ilmiö levisi laajemmalle tehden tästä aikansa valtailmiön ja muovaten yleisen diskurssin. 

Kulta-ajasta ajateltiin, että ihmiskunta siirtyy kollektiivisesti uudelle tasolle ja heidän käytöksensä muuttuu yhteisöllisemmäksi. Materialistiset arvot hylätään ja henkiset arvot nousevat uusiksi tavoitteiksi. Rauha, rakkaus ja yhteisöllisyys ovat keskiössä. LSD-kokeilut olivatkin pinnassa mutta rakkauden ja vapauden filosofiaa ammennettiin itämaisista uskonnoista ja harjoitteista kuten joogasta. Koko ilmiö oli jonkinlaista jatkumoa Beatnik-sukupolvelle, jossa yhteiskunnan ja soveliaisuuden rajojen kokeilu (huumeet, seksi, itämainen uskonto) olivat jo vahvasti läsnä.

LSD-kokeilut olivat 1960-luvulla nuorten keskuudessa yleisiä, ja saivat ihmiset ajattelemaan että kollektiivinen alitajunta aukeaisi, ja jotain suurta tapahtuisi. Koska tutkimustietoa LSD:stä ei ollut, valtasi ajatus että tämän avulla tajunnan ovia saatiin avattua jollain uudella tavalla. Ja kemikaalien avulla saavutettu muuntunut tajunnan tila olisi avain tähän aikakauden alkamiseen. Hauskana tai hämmentävänä, miten vain, anekdoottina oli, että hammaslääkäri antoi John Lennonille ja George Harrisonille LSD:tä ensimmäistä kertaa. Myös Harvardissa toimiva psykologian professori Timothy Leary innostui LSD:n käytöstä ja sen vaikutuksesta aina siihen asti, että perusti omanlaisensa liikkeen joka levitti LSD:n ilosanomaa. Ja joillekin kauhua.

1960-luku vaikuttaa populaarikulttuurin, alakulttuurin ja musiikin kulttuurin näkövinkkelistä erittäin mielenkiintoiselta. Mutta minua kiinnostaa eniten se, että miten tällainen diskurssi nuorten keskuudessa levisi ja miten se tarttui uusiin ihmisiin ideologian tavoin? Miten yleinen mielipide muuttui suosiolliseksi tällaiselle uususkonnolliselle ajalle? Tämä ei ollut vain hetkellinen populaarikulttuurin ilmiö, vaan oli paljon ihmisiä jotka oikeasti uskoivat vesimiehen ajan saapuneen ja ihmisten muuttuvan kuin taikaiskusta. On etnografisesti ja antropologisesti kiinnostavaa miten ilmiöt syntyvät, ja miten ihmisten käyttäytymismallit tuntuvat muuttuvan merkittävästi lähes yht’äkkiä. On normaalia, että nuoret kapinoivat vanhempiaan vastaan mutta konservatiivisen ilmapiirin muuttuminen vapaan seksin, taikauskon ja rakkauden ajaksi on mielenkiintoista. Ilmiöt kuitenkin aina perustuvat aiempiin, allaoleviin virtauksiin, filosofioihin ja ideologioihin. Ehkä jotkin ilmiöt vaan pääsevät puskemaan läpi ja toiset eivät. Yleinen ilmapiiri määrittelee ne asiat joissa on pitoa muita enemmän. Ehkä juuri beatnik sukupolvi oli tämän mahdollistaja sekä vielä aiemmat okkultistiset kirjailijat.

Koska kirjan nimikin -tjaunnan alkemistit- kertoo vesimiehen ajan nurjasta puolesta, täytyy pohtia sitä mitä negatiivisia seurauksia hippiajasta syntyi. Ehdottoman negatiiviset asiat olivat taikauskoiset kultit joiden seurauksena ihmisiä kuoli. Nämä kultit eivät ole vain yksittäisiä ja erillisiä tapahtumia vaan niitäkin pitää tarkastella ilmiönä. Charles Mansonista Jonestowniin ja yhä Heaven’s gateen, skientologiaa unohtamatta. Aktiivinen ja rankka LSD-trippailukaan ei varmasti ollut täysin henkisesti tervettä. Charles Manson ja muut hulluttelijat toimivat natsisymboliikan kanssa inspiraationa myöhemmälle black metal-kulttuurille sekä muille pahuudesta estetiikkansa ammentaville ja shokkiarvoa tuottaville kulttuuri-ilmiöille. Sinänsä tuo shokkiarvon kaivaminen historiasta ei tietenkään ole mitään kovin ihmeellistä. Ehkäpä oletettavaa. Kuitenkin tuo yleinen mielipide muuttui varsin vahvasti negatiiviseksi hippiajalle ja aikakauden muille hullutuksille juuri Mansonin perheen Cielo Driven murhien seurauksena.

Kiinnostavaa on myös se, että miten skientologian perustaja Ron L. Hubbard hengaili Aleister Crowleyn oppipojan kanssa näissä new age-piireissä. Skientologiankin voi nähdä saaneensa pohjavireen 1960-okkultismista ja yhä 1920-luvun Thelemasta.

Muutenkin okkultismi oli pohjana muille myöhemmille New Age-uskonnoille leviten riisuttuina kevytversiona ympäri maailmaa. Nykypäivänä 1960-luvun hippihegen ajatukset ovat liittyneet meidän kaikkien arkeen laimennettuna, ja tuotteistettuna asioina terveysravintoloiden, kasvisruoan, self help-kirjojen, joogan sekä muiden kuluttamiseen littyvän itseilmaisun kautta. Myös jotkin paranormaaleihin ilmiöihin kuten UFO:ihin uskominen on perustaa hippiajan virtauksille.

Kokonaisuudessaan tajunnan alkemistit oli hyvä sekä ajatuksia herättävä kirja. Aikansa kutakin.