Kirja vasemmistoradikalismista ja miten ideologia eskaloituu terrorismiin

Sisältö oli mielenkiintoista ja vahvisti ajatuksia siitä, että kun ihminen tai ihmisryhmä kokee tulleensa kohdelluksi väärin, saattaa tilanne eskaloitua hurjiin mittasuhteisiin. Aina terrorismiin asti.

Saksa oli ahdasmielinen maa 1960-luvulla. Sodan kauheuksien käsitteleminen oli vielä yhteiskunnassa kesken ja tämä sai nuorison oireilemaan. Ulrike Meinhof oli mielipidevaikuttaja ja DDR:n agentti, joka kirjoitti Konkret-lehteen marginaaliryhmien oikeuksista ja pyrki tuomaan esiin vähemmistön ongelmia. Meinhofilla oli idealistinen näkemys moniin sosiaalisiin epäkohtiin joihin koitti vaikuttaa kirjoittamisen avulla. Aluksi vaikuttaminen oli pelkästään pääkirjoituksien kautta tehtyä mielipidevaikuttamista.

Andreas Baader oli boheemi joka liikkui erilaisissa alakulttuureissa muiden nuorien mukana. Hänelle tuli herätys poliittiseen toimintaan ja liittyi Rote Armee Fraktioniin. Liittymisen jälkeen hän ei kauaakaan aikaillut, vaan aloitti tihutöiden toteuttamisen varsin nopeasti. Ensimmäinen terrorismiksi luettava teko oli tavaratalon polttoisku, jossa ajastimella ajastetut palopommit sytyttivät kaupan palamaan. Tämän iskun tavoite oli tuoda huomiota välinpitämättömyydestä Vietnamin sodan uhreille. Baader tuomittiin vankeuteen. Koska teko oli siinä mielessä mieletön, että ihmishenkiä vaarantui ja tavaratalolle korvattiin menetykset vakuutuksista oli se vaikea saada näyttämään perustellulta toiminnalta. Baader sai tuomion iskusta.

Baaderin tyttöystävä lähestyi Meinhofia pyytäen apua Baaderin vapauttamisessa. Meinhof suostui ehdotukseen, jossa Baader pääsisi käymään tapaamisessa missä keskultetaisiin kirjan kirjoittamisesta. Tämä tapaaminen tapahtuisi vankilan ulkopuolella. Juonessa aseistauneet henkilöt vapauttaisivat Baaderin kun Baader saapuisi haastattelutilaan. Vaikka juoni olikin rakennettu siten, että Meinhof voisi kieltää osuutensa vapauttamiseen, päätyi tilanne toisin. Yhteenotossa kirjastonhoitajaa ammuttiin ja Meinhof päätti karata ikkunasta Baaderin perässä. Tämän seurauksena Meinhof liittyi RAF:iin ja joutui myös etsintäkuulutetuksi. Meinhof siis myös radikalisoitui. Pakeneminen oli askel jonka seurauksena mentiin tietyn rajan yli. 

RAF:lle oli tärkeää keskeisten opiskelijaliikkeen epäkohtien esiintuominen, alleviivaaminen ja muuttaminen. ”Ei mitään valtaa kenellekkään” oli heidän sloganinsa. RAF:ssa intellektuellien kritiikki yhdistyy proletariaattien ja marginaaliryhmien oikeuksien kanssa. 

Baader-Meinhof oli vaikutusvaltainen kaksikko, jolla oli aluksi kannatusta ja vaikutusvaltaa merkittävästi. Kansa oli Meinhofin puolella. 1969 tehdyn mielipidekyselyn mukaan 50% kansalaisista olisi avannut oven etsintäkuulutetulle Meinhofille jos hän olisi vailla yösijaa. Yleinen mielipide oli suopea RAF:lle. Kuitenkin 1971 mielipide muuttui tilanteen kärjistyessä RAF:n ja poliiseiden välillä. Aseellisista yhteenotoista syntyi kuolonuhreja. 

Pankkiryöstöillä rahoitettiin RAF:n toimintaa, ja terroriteoilla hankittiin näkyvyyttä ja julkisuutta liikkeen agendoille. RAF:n iskut kohdistuivat julkisuuden, talouselämän ja oikeuslaitoksen näkyvimpiin toimijoihin. Ideologia ei kuitenkaan helposti auennut sivustaseuraajille. Onkin oletettavaa kirjan lukemisen perusteella, että itse ideologia ei riittänyt saamaan tarvittavaa kannatusta itsessään, etenkin kun toiveena oli vallankumous. Mukavuuteen tyytyvät ihmiset eivät ole sellaisia, jotka lähtevät vallankumoukseen mukaan ihan oman sosioekonomisen asemansa menettämisen pelossa. Toive oli löytää marginaaleista ihmisiä, joita oli kohdeltu tarpeeksi väärin ja kenellä ei ollut juuri mitään hävittävää. Koska työväestö toivoi vain parempaa palkkaa ja työolojen kohentumista, ei vallankumousta saanut kovin helposti liikkeelle. RAF keräsi kuitenkin kannattajia itselleen ja marxistisille näkemyksilleen. 

Terroriteot olivat reagointia tilanteessa, joissa asiat olivat päässeet perkelöitymään. RAF:n mielenosoittajia oli kohdeltu kovakouraisesti mielenosoituksissa, joka puolestaan sai RAF:ia koventamaan yhä edelleen otteitaan. Hiljaa etenevä eskalaatio aiheutti sen, että huomiota ruvettiin hakemaan terroritekojen kautta. Nämä pyrkivät tuomaan ilmi epäkohtia yhteiskunnassa. RAF:n tavoitteena oli sosiaalisen ja taloudellisen epäoikeudenmukaisuuden poisto. Ennen pitkää Baader ja Meinhof saatiin kuitenkin kiinni ja heidät tuomittiin. RAF:n toiminta kuitenkin jatkui seuraavien sukupolven toimesta.

Käännekohta RAF:ille oli kun heitä tukevat palestiinalaiset kaappasivat Lufthansan koneen vaatien RAF:n vangittuja jäseniä (Meinhof, Baader yms.) vapautettavaksi.

Tilanne päättyi panttivankien vapautusoperaatioon. Tapahtumassa syntyi kuolonuhreja kuten murhattu lentokapteeni. Optiikka näytti RAF:n kannalta erittäin pahalta, ja yleinen mielipide kääntyi RAF:ia vastaan. Tämän seurauksena ja joidenkin päättelyketjun tuloksina Baader, Ensslin ja Meinhof tekivät itsemurhat vankilassa samaan aikaan.

RAF:n perintö ja toiminta oli jatkunut aiemmin siis siitä huolimatta, että Meinhof ja Baader olivat joutuneet vangituiksi. Heidän kuolemien jälkeen kuitenkin terroritoiminnan aikakausi päättyi. Toiminta otti uusia muotoja muun kansalaistoiminnan kuten talonvaltauksen muodossa. Sijoittajien omistamia ja heitteille jätettyjä asuntoja vallattiin. Liike otti hiljalleen järjestäytyneen muodon jossa koitettiin vaikuttaa asuntopolitiikkaan, ja jopa opeteltiin poliisien toimintatapaa järjestelmällisesti. Joschka Fischer oli nuorempaa RAF:n sukupolvea ja nyt näkyvässä roolissa.  Fischer toimi Spontissa ja eräänlaisena johtajana talonvaltausliike Putztruppessa. Putztruppe hankki aseita ja harjoitteli niiden käyttöä, jotta näyttäisi sillä olevan uskottava puolustus kuin valtioilla. Mielenosoituksissa käytettiin myös Molotivin cocktaileja ja muuta militanttiin toimintaan liittyvää arsenaalia. Hiljalleen toiminta väheni, mutta Fischerille jäi kytemään ideologinen palo.

RAF:n jäänteet liittyivät muiden kansalaisliikkeiden kanssa yhteen vihreäksi puolueeksi. Toiminta kanavoitiin vihreiden arvojen edistämiseen.

Fischer väheni aktiivisuutta politiikassa kunnes vihreillä tuli myöhemmin mahdollisuus tehdä yhteistyötä poliittisen vasemman laidan kanssa. Vasemistolaisen agendan yhdistäminen vihreään liikkeeseen puhutteli Fischeriä. Tästä alkoi Fischerin pitkä ja menestyksekäs poliittinen ura. Meinhofin periaate oli vastustaa aatteiden edustuksellisuutta, mutta Fischer muutti kantaansa. Antiautoritaarisen marxismin aika oli ohi. 

Kirja sai pohtimaan ihmisten radikalisoitumista ja sitä miten epäreilu kohtelu saa aikaan polarisaatiota. Terroriteot ovat harvemmin järkeviä ja vielä harvemmin mikään järjestö saa tehtyä niitä aktiivisesti useita pitkällä aikajänteellä. Terroriteot ovat sellainen vaikuttamisen keino, että niillä harvemmin saa aikaan mitään muuta kuin näkyvyyttä raakuudelle ja shokkiarvoa.